Sosiaalivakuutusmaksut Euroopassa – vertailu

Näin luet tätä vertailua

Mitä sosiaalivakuutusmaksut rahoittavat

Sosiaalivakuutusmaksut eivät ole sama asia kuin tulovero, vaikka molemmat pienentävät nettopalkkaa. Vero valuu yleiseen budjettiin ja sillä katetaan kaikkea puolustuksesta teihin, kun taas sosiaalivakuutusmaksut on tyypillisesti korvamerkitty tiettyihin etuuksiin: eläkkeisiin, sairausvakuutukseen, työttömyysturvaan sekä hoiva- ja tapaturmavakuutukseen. Tästä syntyy taulukon lukemisen ensimmäinen ansa. Kahden maan maksuprosentteja ei voi rinnastaa suoraan, jos toisessa sama prosentti rahoittaa pelkän eläkkeen ja toisessa se kattaa lisäksi terveydenhuollon ja pitkäaikaishoivan. Korkea prosentti voi siis heijastaa laajempaa vakuutuspakettia, ei välttämättä kalliimpaa järjestelmää. Kannattaa myös huomata, että maksuilla on usein vastikkeellinen luonne: monissa maissa karttuva eläke tai työttömyysetuus riippuu siitä, kuinka paljon on maksanut. Prosenttiluku kertoo siksi vain sisäänmenon, ei sitä, mitä vakuutus tuottaa takaisin. Vertailua tehdessä on hyödyllistä kysyä ensin, mihin kunkin maan maksu on kohdennettu, ennen kuin lukuja asetetaan rinnakkain.

Miksi pelkkä prosentti johtaa harhaan

Taulukon prosenttiluku kätkee kolme rakenteellista tekijää, jotka muuttavat sen todellisen merkityksen. Ensimmäinen on jako työnantajan ja työntekijän osuuteen. Sama kokonaismaksu voidaan periä pääosin työnantajalta tai painottaa palkansaajaan, mikä muuttaa sitä, kuinka paljon maksusta näkyy suoraan palkkakuitissa, vaikka taloustieteessä molempien katsotaan lopulta rasittavan työn hintaa. Toinen tekijä on maksukatto: monissa järjestelmissä maksua peritään vain tiettyyn tulotasoon saakka, jolloin efektiivinen prosentti laskee suurituloisilla eikä nimellinen luku enää kuvaa heidän todellista rasitustaan. Katoton järjestelmä käyttäytyy aivan toisin kuin katollinen, vaikka nimellisprosentti olisi sama. Kolmas ja tärkein on vastike: mitä maksusta saa takaisin. Korkeampi maksu voi tuottaa avokätisemmän eläkkeen, pidemmän ansiosidonnaisen turvan tai kattavamman terveydenhuollon. Siksi maan sijoitus taulukossa ei yksin kerro, onko järjestelmä palkansaajan kannalta raskas vai edullinen. Fiksu lukija tarkastelee prosenttia yhdessä sen kanssa, kuka maksaa, mihin asti ja mitä vastineeksi saa.

Kokonaiskiila ja piilokustannukset

Yksittäisen maksurivin sijaan hyödyllisin vertailukulma on kokonaiskiila eli se osuus työn hinnasta, joka jää verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen jälkeen palkansaajalle. Maa, joka on taulukon kärjessä korkeilla maksuilla, voi silti asettua kohtuulliseen asemaan, jos sen tulovero on maltillinen, ja päinvastoin: matalat sosiaalivakuutusmaksut voivat kompensoitua raskaammalla verotuksella. Yksi rivi ei siksi kerro kokonaiskuvaa. Yhtä tärkeää on tarkastella, mitä maksuilla vältetään. Maassa, jossa sosiaalivakuutus kattaa laajasti terveydenhuollon, työttömyyden ja hoivan, kotitalouden ei tarvitse ostaa vastaavaa turvaa yksityisiltä markkinoilta. Matalampien maksujen maassa sama suoja voi jäädä yksilön hankittavaksi omilla vakuutuksilla, jolloin näennäinen säästö palautuu piilokustannuksena muualla budjetissa. Rivien vertailu ilman tätä näkökulmaa yliarvioi matalamaksuisten maiden edullisuuden. Tasapainoinen tulkinta yhdistää siis kolme asiaa: kokonaiskiilan verotuksineen, maksuilla katetun turvan laajuuden ja sen, kuinka paljon yksityistä vakuutusta kotitalous joutuu itse rahoittamaan. Vasta tämä kokonaisuus tekee taulukon sijoituksista ymmärrettäviä.