ALV Euroopassa – vertailu

Näin luet tätä vertailua

Mikä arvonlisävero oikeastaan on

Arvonlisävero on kulutusvero, joka sisältyy jo hyllyhintaan: näet sen harvoin erikseen, koska se on osa maksamaasi loppusummaa. Vaikka yritykset tilittävät veron valtiolle, sen lopullinen maksaja on kuluttaja, joka ostaa tuotteen tai palvelun ketjun päässä. Tässä piilee taulukon lukemisen ensimmäinen oivallus: kyseessä ei ole yritysten voitoista perittävä vero eikä tuloista riippuva maksu, vaan tasainen lisä jokaiseen ostokseen riippumatta siitä, kuka ostaa. Juuri siksi arvonlisäveroa pidetään usein regressiivisenä: se vie suhteessa suuremman osan pienituloisen budjetista, koska pienituloinen käyttää tulostaan suuremman osuuden välttämättömään kulutukseen. Ranking kertoo siis yleisen veroprosentin, mutta ei sitä, kuinka raskaana yksittäinen kotitalous veron tuntee. Ymmärtäessäsi, että vero on rakennettu hintaan sisään ja että sen kantaa lopulta ostaja, luet taulukkoa tarkemmin kuin pelkkänä maalistana: se kuvaa kulutuksen verotusta, ei elinkustannusten kokonaisuutta eikä maan yleistä verorasitusta.

Miksi yleinen verokanta liioittelee eroja

Taulukon rankingissa vertaillaan yleistä eli vakioverokantaa, mutta juuri se antaa liian karkean kuvan. Lähes jokainen maa soveltaa alennettuja tai nollaverokantoja välttämättömyyksiin, kuten ruokaan, lääkkeisiin, kirjoihin ja joukkoliikenteeseen. Tämä tarkoittaa, että arjen ostoskorin todellinen veroaste voi olla selvästi matalampi kuin yleinen kanta antaa ymmärtää, ja ero maiden välillä kaventuu, kun katsotaan mitä kotitaloudet tosiasiassa ostavat. Kaksi maata voivat näyttää kaukaisilta toisistaan yleisen kannan perusteella, mutta lähentyä toisiaan, kun ruoka ja lääkkeet verotetaan kevyemmin molemmissa. Lukija erehtyy helposti päättelemään, että korkean yleiskannan maassa kaikki on verotettu ankarasti. Todellisuudessa veron paino riippuu kulutusrakenteesta: paljon ravintola-, luksus- tai vapaa-ajan kulutusta suosiva maksaa enemmän vakiokantaa, kun taas perustarpeisiin keskittyvä kotitalous kohtaa keskimäärin matalamman efektiivisen veron. Siksi ranking kannattaa lukea alaraja-arviona eroista, ei suorana mittarina siitä, kuinka paljon kotitalous todella maksaa arvonlisäveroa vuodessa.

Korkeampi vero ei tarkoita kalliimpaa maata

Houkuttelevin virhepäätelmä on rinnastaa taulukon kärki suoraan kalliimpaan elämiseen. Arvonlisävero on vain yksi palanen laajassa kokonaisuudessa, jossa merkitsevät myös palkkataso, käteen jäävä nettotulo, asumisen ja energian hinta sekä se, mitä julkiset palvelut tarjoavat vastineeksi. Maa, jonka yleinen kanta on korkea, voi rahoittaa sillä laajaa terveydenhuoltoa, koulutusta tai liikennettä, jotka jäisivät muualla kotitalouden itse maksettaviksi. Silloin korkeampi vero ei välttämättä köyhdytä, vaan siirtää kustannuksen näkyvästä hyllyhinnasta yhteisesti rahoitettuun palveluun. Vertailu ontuu myös, jos verokantaa katsotaan irrallaan tulotasosta: samaan hintaan sisältyvä vero tuntuu eri tavalla maassa, jossa ansiot ovat korkeat, kuin maassa, jossa ne ovat matalat. Lue rankingia siis yhtenä ulottuvuutena, älä elinkustannusten tuomiona. Taulukko vastaa kysymykseen, kuinka raskaasti maa verottaa kulutusta yleisellä tasolla, ei kysymykseen, missä eläminen on edullisinta tai missä rahalle saa eniten vastinetta kokonaisuutena arvioituna.